Toisen rikkaruoho on toisen aarre

Kyllä sitä hieman hätkähtää, kun Kioton kasvitieteellisessä puutarhassa törmää maitohorsmaan. Kyseessä on vuoristokasvien huone, jossa kukkii myös edelweiss.
Edellisessä huoneessa pääsimme nauttimaan vain joka toinen vuosi kukkivan kaktuksen valkoisista kukista ja huumaavasta tuoksusta. Lipunmyyjä muistutti, että kukinta kestää vain kaksi päivää: "You are lucky."
Sitä suurempi oli hämmennys, kun pimennetystä, lämpöä ja kosteutta uhkuvasta huoneesta saapuu viileään ja kalpeaan huoneeseen - ja huomaa ensimmäiseksi pienet kuuset ja maitohorsman.
Kasvien arvostus on kulttuurista kiinni. Silti yksi yhdistävä tekijä pätee; Mitä harvemmin kasvia näkee luonnossa, sitä enemmän sitä arvostetaan.
Kun itse on kasvattanut vaivalla palstallaan kosmoskukkaa, turhauttaa nähdä sen rehottavan muiden rikkakasvien joukossa Nagojassa.
Toisaalla iskee helpotus, onneksi ohdake ei kasva Suomessa minua metriä korkeammaksi kuten Kiotossa. Ohdakkeen kukatkin ovat nyrkinkokoiset. Olisi siinä kiskomista, kun yrittäisi saada sitä pellosta pois.
Kun suomalaiset viljelevät parvekkeella pussiperunaa, japanilaiset laittavat oven viereen pari ämpäriä riisiviljelystään varten. Tämä vaikuttaa olevan enemmänkin poikkeus kuin sääntö, sillä useammin näkee saaveissa lumpeita ja lootuksia.

Enimmäkseen kadulle tai jalankulkutielle levittäytyvässä puutarhassa on erilaisia kukkia, osa aivan tuttuja petunioita, samettiruusuja ja pelargonioita. Joitakin kukista olen nähnyt aiemmin vain Madeiralla.


 Vaikka mieltymykset ja arvostukset vaihtelevat jonkin verran, tuttua on aika paljon. Sekä japanilaiset että suomalaiset pitävät valkoapilaa kukkivasta kedosta.

Kioto 18.6.2015

Salaisuus on yksityiskohdissa

Niin pientä koristetta ei löydykään, etteikö viimeisinkin millimetrin ohut siveltimenveto olisi tehty tarkkaan ja harkitusti. Jopa automaateista saatavat pienet muovilelut täyttävät nämä vaatimukset.

Ostoksen hinnallakaan ei ole merkitystä, sillä se pakataan paperiin/kassiin/pussiin/pakettiin, teipataan ja usein laitetaan vielä varmuudeksi toiseen kassiin, joka teipataan. Toki tiedän, että tähän on syynä myös uskomus, että huonosti pakattu tavara voi karata. Silti tämä ylenmääräinen pakkaaminen saa tuntemaan, että olen ostanut jotain erityistä, jonka hankkimista olen harkinnut pitkään.

Kun ostos on tehty, myyjä kumartaa ja kiittää. Mutta niin tekee koko pienen osaston henkilökunta, joita onkin yhtäkkiä kahdeksan henkeä. Luulin ensisilmäyksellä, että heitä oli kolme tai neljä. Jollei ostaja tunne tässä vaiheessa itseään kuninkaaksi, ei missään! Suomalaiseen vaatimattomaan pirtaan sopisi jotenkin, että "ei tehdä tästä nyt numeroa". Ostoksen jälkeen ei kerta kaikkiaan enää kehtaa jäädä katselemaan muuta osaston tarjontaa.

Sama yksityiskohtien taju yltää kaikkialle, aterioiden asettelusta katukiviin. Aion pitää silmät tarkkana ja etsiä poikkeuksia sääntöön - ihan mielenrauhani takia.

Ei mikään voi olla noin täydellistä.

Nagoya 12.06.2015